Ars-Häme ry:n hallitus on valinnut yhdistyksen uudeksi toiminnanjohtajaksi FM, AO Oona Myllyntauksen. Hän aloittaa tehtävässä tammikuussa 2021.
Myllyntauksella on monipuolinen kokemus kuvataiteen sekä taiteen tutkimuksen alalta. Aikaisemmin hän on työskennellyt Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporessa Taide käyttöön rakentamisessa -hankkeen projektipäällikkönä, Kuvataideopettajat ry:n toiminnanjohtajana sekä projektisihteerinä kuvataidekoulujen opetusmenetelmien kehittämisen yhteishankkeessa. Myllyntaus on valmistunut filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopiston Nordic Arts and Culture Studies -maisteriohjelmasta vuonna 2009 ja vuonna 2003 kulttuurituottajaksi Turun Humanistisesta ammattikorkeakoulusta. Suomen Ranskan instituutissa Pariisissa hän on ollut CIMO:n vaihdossa vuosina 2004–2005.
”Olen todella otettu mahdollisuudesta toimia kuvataiteen edistämiseksi Kanta-Hämeessä. Tehtäväni Ars-Häme ry:n toiminnanjohtajana on huolehtia alueen kuvataiteilijoiden edunvalvonnasta, ammatinharjoittamisen edellytysten kehittämisestä sekä yhdistyksen riittävistä voimavaroista. Luotan siihen, että visuaalisten taiteiden merkitys arkiympäristöissä edelleen kasvaa ja kiinnostus nykytaiteeseen lisääntyy.”, sanoo Myllyntaus.